Päättymätön riemu
| Päättymätön riemu | |
|---|---|
| Infinite Jest | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | David Foster Wallace |
| Kieli | englanti |
| Julkaistu | 1996 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Tero Valkonen |
| Kansitaiteilija | Ilkka Kärkkäinen |
| Kustantaja | Siltala |
| Julkaistu | 2020 |
| Ulkoasu | sid. |
| Sivumäärä | 1061 |
| ISBN | 978-952-234-653-7 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Päättymätön riemu (engl. Infinite Jest) on David Foster Wallacen kirjoittama romaani vuodelta 1996, hänen pääteoksensa, tuotantonsa huipentuma[1]. Runsaat tuhatsivuisen teoksen on suomentanut Tero Valkonen, ja suomennoksen on julkaissut vuonna 2020 Siltala.
Teoksen lopussa on korjaus- ja huomautusosa sekä katkelmia oletetun toimittajan Helen Steeplen haastatteluista ja Samuli Knuutin jälkisanat ”Ekstaasi pitkästä ilosta”.
Kirjan synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päättymättömän riemun kirjoittamisella ei ole varsinaista tiettyä aloitushetkeä, sillä osan tekstistä Wallace oli kirjoittanut jo 1986.[2] Kirjan nimen hän oli maininnut ensimmäisen kerran syyskuussa 1986 residenssihakemuksessaan,[3] vaikka hän silloin kirjoittikin ”Westwardia” ja romaani jäi moneksi vuodeksi.[4] 1990-luvun alussa hänellä oli vaihe, jolloin hän pelkäsi, ettei enää pysty kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä.[5] Yhtäkkiä elokuussa 1991 uusi vaihde tuntui kuitenkin löytyneen, ja hän kirjoitti vanhalle opettajalleen: ”Kirjoitan jonkin verran ja nautin siitä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.”[6] Hän löysi myös uuden asenteen, ironian sijaan vilpittömyyden.[7] Hän kertoi kirjeessä ystävälleen, että hänellä on pari laatikollista muistiinpanoja. Hän oli tutkinut niitä tietämättä, mitä niillä tekisi.[2] Romaanin rakenne alkoi hahmottua syksyllä 1991.[4]
Kirjan ja siinä käsitellyn elokuvan nimi on peräisin William Shakespearen näytelmästä Hamlet[8] (V näytös, 1. kohtaus): "Alas, poor Yorick. I knew him, Horatio, a fellow of infinite jest, of most excellent fancy." (Paavo Cajanderin suomennoksessa: "Voi, Yorrick parka! – Minä tunsin hänet, Horatio: äärettömän sukkela, erinomaisen leikillinen mies".)[9] Alun perin Wallace suunnitteli kirjaan alaotsikoksi "Failed Entertainment" mutta taipui kustannustoimittajan suostuttelun edessä.[1]
Kun kirja oli ilmestynyt, Wallace tunsi, että pitkä kirjoittamisvaihe oli vienyt hänestä mehut. Työ oli varsinaisesti alkanut 1991 Bostonissa, hän oli laajentanut ja parantanut tekstiä pitkin matkaa, ja heinäkuusta 1993 alkaen hän oli kirjoittanut osia uudestaan ja korjaillut kustannustoimittaja Michael Pietschin ehdotusten mukaan. Vuonna 1995 hän alkoi jo olla kypsynyt siihen ja toivoi pääsevänsä käsiksi uuteen työhön.[10]
Pokkariversioon Wallace lupasi korjauksia. Se ilmestyi helmikuussa 1997, samaan aikaan kuin Hauskaa, mutta ei koskaan enää.[11]
Wallace käytti mielellään ala- ja loppuviitteitä. Hän sanoi rakastavansa viitteitä, koska ne olivat ”melkein kuin toinen ääni pään sisällä”[12]. Wallacen elämäkerturin mukaan "hänellähän oli kädessäänkin alaviite".[13] Päättymättömässä riemussa hän käyttää loppuviitteitä, joista hän käy käsikirjoitusvaiheessa keskustelua kustantajan kanssa. Niitä on kaikkiaan satoja[14]. Kirja-arviossaan Michiko Kakutani kyseenalaistaa koko viiteapparaatin käytön ("[viitteiden] tarjoamaa tietoa kukaan ei tunnu oikeasti tarvitsevan").[15]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päättymättömässä riemussa ei ole perinteistä juonta, vaan siinä on eri suuntiin risteileviä juonikuvioita, jotka eivät pääty, vaan niiden "langat jäävät tarkoituksellisesti törröttämään irrallisina", kuten Tommi Melender luonnehtii. Kehyskertomuksena on tappavan viihdyttävä spektaakkeli, elokuvatallenne Infinite Jest, jota ONANia (Organization of North American Nations) vastaan taisteleva terroristiryhmä tavoittelee.[8] Teos ei myöskään pääty perinteisesti loppukliimaksiin, jossa teemat ja juonet paketoitaisiin yhteen, vaan se valuu kohti loppua, jossa se häipyy elokuvamaisesti pois.[16]
Suomennos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päättymättömän riemun arvo nähtiin jo heti sen ilmestyessä. Sitä ostettiin paljon, mikä oli poikkeus vaikealukuisen yli tuhatsivuisen teoksen kohdalla.[17] Tommi Melender muistuttaa Helsingin Sanomissa, että kirjaa on pidetty mahdottomana kääntää, ja jopa Wallace itse oli ollut sitä mieltä. Teoksesta onkin suomennoksen lisäksi ehtinyt vuoteen 2020 mennessä ilmestyä vasta kahdeksan käännöstä. Tosin kustannusalalla on puhuttu pikemmin rahasta kuin kääntämisestä sinänsä. Suomennoksen julkaisun tueksi tuli Kari Hotakainen Räikkös-kirjasta saamillaan myyntituloilla.[18] Suomennostyötä tukivat myös Fili ja Suomen Kulttuurirahasto.[19]
Valkoselle myönnettiin käännöstyöstä Mikael Agricola -palkinto keväällä 2021.[20]
Suomennos sovitettiin kuusiosaiseksi radiokuunnelmaksi, jonka ohjasi Juhana von Bagh. Kuunnelman ensilähetys oli Yle Radio 1 -kanavalla tammikuussa 2023.[21]
Ennen suomennoksen ilmestymistä Tommi Melender haastatteli suomentaja Tero Valkosta Parnassoon. Valkonen kertoo, että vaikka alkuperäinen nimi on Hamletista, suomennokseen ei Hamletia katsottu voitavan hyödyntää. Ratkaisun tekivät kustantaja ja suomentaja yhteistuumin: Infiniten vaihtoehdoista matemaattinen ’ääretön’ ei sopinut kirjan nimeen. Muut vaihtoehdot olivat ’loputon’ ja ’päättymätön’, joista jälkimmäinen pitempänä kuulosti päättymättömämmältä. Jestin suomennokseksi ’pila’ karsiutui ensin, ja muista vaihtoehdoista ’huvin’ voitti ’riemu’, jonka diftongi kuulosti vahvemmalta kuin kuin kaksi lyhyttä tavua.[22]
Arvioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Herman Raivio kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä, että Päättymätön riemu on ehkä parasta hänen lukemaansa addiktio- ja vieroituskuvausta. Hän viittaa D. T. Maxin kirjoittamaan Wallacen elämäkertaan David Foster Wallace (Every love story is a ghost story) todetessaan, että henkilöt ovat rikkinäisiä, ja he ”yrittävät lievittää kärsimystään helpolla mielihyvällä, mutta kun sitä on liikaa, kärsimys vain jatkuu”; teos on kuin sairauskertomuskokoelma.[17]
Melender kirjoittaa esseessään "Ei nautinnon vaan ilon tähden" (2014), että teos "ei ole vaikea romaani, vaan pikemminkin monikerroksellinen".[1] Kuusi vuotta myöhemmin, suomennoksen ilmestyttyä, hän kirjoittaa Helsingin Sanomissa, että suomennoksen jälki on tarkkaa mutta rentoa, ja siitä paistaa se, että työ on ollut suomentaja Tero Valkoselle kutsumus. Lukeminen on ollut hänestä hauskaa ja paikoin hulvatonta, vaikka hän nyt myöntää, että teoksen vaikea maine on ansaittu.[18]
Teoksen on usein esitetty ennakoivan koukuttavaa internetiä. Maria Ylikangas kiistää sen: hänen mukaansa se on lähempänä televisiota,[23] ja Wallacehan oli televisioaddikti[24] – Ylikangas viittaa Wallacen televisio-esseeseen ”E Unibus Pluram”. Kielellisesti omaperäisenä ja johdonmukaisena teos on kaukana netistä. Hän kiistää myös sen sijoittumisen "suuren amerikkalaisen romaanin" (GAN) piiriin, johon suomalainen vastaanotto sen toisinaan sijoittaa. Hän ei pidä mielekkäänä pönkittää GAN-perinnettä "Wallacen tuotannolla tai päinvastoin". Lopulta hän kuitenkin luonnehtii sen läpeensä amerikkalaiseksi: "[S]e on kulttuurisesti samassa sammiossa kaiken mahdollisen jenkkiviihteen kanssa – –. Se on amerikkalainen partikulaarilla, ei yleisellä tavalla."[23]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Max, D. T.: David Foster Wallace. Suomentanut Heikki Karjalainen. Siltala, 2020. ISBN 978-952-234-663-6
- Melender, Tommi: ”Ei nautinnon vaan ilon tähden”, Mitä David Foster Wallace tarkoittaa? Toimittanut Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2015. ISBN 978-952-268-140-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Melender (2015), s. 150
- ↑ a b Max (2020), s. 209.
- ↑ Max (2020), s. 210.
- ↑ a b Max (2020), s. 211.
- ↑ Max (2020), s. 204.
- ↑ Max (2020), s. 205.
- ↑ Max (2020), s. 207.
- ↑ a b Melender 2015, s. 151
- ↑ Shakespeare, William: Hamlet. Gutenberg.org (englanniksi)
Shakespeare, William: Hamlet. Wikiaineisto - ↑ Max (2020), s. 304.
- ↑ Max (2020), s. 296–297.
- ↑ Max (2020), s. 55
- ↑ Max (2020), s. 364
- ↑ Max (2020), s. 257, 261
- ↑ Max (2020), s. 283
- ↑ Melender (2015), s. 156.
- ↑ a b Herman Raivio: Loputon mielikuvitus. Suomen Kuvalehti, 2020, nro 44, s. 54. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
- ↑ a b Tommi Melender: Päättymättömään riemuun saa eksyä. Helsingin Sanomat, 25.10.2020, s. C 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.5.2021.
- ↑ Päättymätön riemu, s. 4.
- ↑ SKTL:n vuoden 2021 käännöspalkinnot Tero Valkoselle ja Jussi Palmusaarelle. Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto 9.4.2021.
- ↑ Päättymätön riemu. Yle Areena.
- ↑ Tommi Melender: Romaanijärkäle kääntyy Bachin tahdissa. Parnasso, 3/2020, s. 25.
- ↑ a b Maria Ylikangas: Vaivaannuttavien ja väreilevien hetkien kirja. (Kirja-arvostelu.) Nuori Voima 22.1.2021.
- ↑ Max (2020), s. 137
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Päättymätön riemu kustantajan verkkosivulla.
| ||||||||||||||
